tiistai 29. marraskuuta 2005

Siivousta ja kuvauksia.


Pieni sunnuntaisiivous tuotti tulosta. Kaapista löytyi 8 vaaleanpunaista Rondon Pinja- lankakerää. Näistä kavereistani taitaa tulla jonkinmoinen paita siskolleni. Sellainen pitsipaita, tai mikä nyt onkaan, luulen ainakin. Jos osaan tehdä sellaisen, ohjeita nimittäin on, mutta taidosta en ole varma.
Lankojen lisäksi löytyi pari vanhaa Suuri Käsityö-lehteä sekä Sinä osaat lehtiä. Niissä ei kyllä kauheasti ollut tehtävän arvoisia juttuja. :( Harmi. Hmm. Taidanpa kuitenkin selata nuo pari kertaa läpi...

Nyt villasukkauutisiin, mallina toimii joululahjavillasukka nro. 3:
Ensimmäisessä kuvassa on tekeillä kantalappu. HUOM! OBS! Tekeillä. Tuota kohtaa on aika tylsä tehdä. :/ Mutta sain sen kuitenkin kunnialla tehtyä. *tuulettaa*

Toisessa kuvassa on valmis kantapää. Aika hieno, vaikka itse sanonkin. Toivottavasti tuo kantapää ei ole liika iso. Vähän huolettaa... No ei se ole. *tsemppaa itseään* Eihän? EI! :D

Kolmas kuva on tähän asti tehty sukka. Ja tuon seurauksena sormessani on rakko. Ei ole ollenkaan kivaa.
Oho. Huomasin just, että sukka on hieman rytyssä. :D No, eipä tuokaan mikään täydellinen malli ole.

keskiviikko 16. marraskuuta 2005

pink sucks.jpg & pirtasukka.jpg

Siinä. Vihdoinkin!
Toissayönä, kun en saanut nukuttua, otin itseäni niskasta kiinni ja aloin tehdä sitä villasukkaa, josta on kuva tuolla vähän alempana (seitsemäs kuva!). Seuraavana aamuna ensimmäinen sukka oli valmis ja samana päivänä toinenkin sukka sai elämän. (O.o) THE END!
Tosin, vielä ne pitäisi päätellä.
Ja ajattelin lisätä noihin sellaiset huovutetut valkoiset kukat varsiin. Miltäs kuulostaa? Jos en laita niitä kukkia, laitan varmaankin pari-kolme nappia pystyriviin kummankin sukan varteen.


Ja tämä tässä on tuleva sukka. En vielä tiedä, että tuleeko tästä sittenkään sukkia isälleni, koska taitaa tuo olla liika pieni. En ole ihan varma, onko tuo sopivan kokoinen vai pieni. Iso se ei kuitenkaan ole. Sen tiedän! :D

Olen saanut kauheasti ideoita, joita voisin tehdä kaikille joululahjoiksi. Harmi vain, minulla on jo melkein kaikille, enkä muutenkaan ehtisi tehdä niitä kaikkia. Onneksi on aina uusi joulu. :D Aloitan ensi vuoden joululahjojen tekemisen jo aikaisemmin kuin tänä vuonna, että saan kaikki varmasti tehtyä. (Ja tänä vuonna, kun aloitin, taisi olla syyskuu.)

sunnuntai 13. marraskuuta 2005

Iso omena, kuin pieni kaupunki.


Käväisin Isossa omenassa.
Mukaan tarttui 1 kerä tumman farkun väristä ja 1 kerä vaalean farkun väristä Pirta-lankaa. Sekä niihin sopivat sukkapuikot. Langoista tulee villasukat isälleni joululahjaksi.

Tiimarista mukaan tuli huovutusneula. Huovutusvillaa käyn ostamassa ensi viikon perjantaina Hobby Point-nimisestä askartelu/ym.-liikkeestä Helsingin Kaisaniemestä.

Sieltä Ale-kirjakaupasta, Tiimarin lähellä, ostin Paperiaskartelun käsikirjan. Alkuperäinen hinta 27,50 ja nyt 9,90. Aikaisemminkin olen tuon meinannut ostaa. Meinasin ostaa myös jonkun kortintekokirjan, mutta sen jätin vielä sinne kauppaan.

Teddy-villasukkien teko on edistynyt jo sen verran, että olen saanut lisää lankaa ja n. 1 cm:n olen tehnyt lisää. Melkein samassa kohdassa siis edelleen. :D

lauantai 5. marraskuuta 2005

villasukka ja Viro.

Joo. Hän on melkein villasukka ja hän on hieman omituisen muotoisen näköinen kuvassa, mutta on ihan hyvä livenä.

Lanka on siis vaalean punainen Novita Teddy ja puikot nro. 7.

Hänestä tulee yksi osa isosiskoni joululahjaa. Ja hän itse, siis siskoni, toivoi juuri tuosta langasta tehtyjä villasukkia. :D

edit. 6.11.-05 # No joo. En osaa tehdä villasukkia. Kantapään tein väärin ja sukasta tuli liika iso. Aloitin siis alusta, mutta tällä kertaa 8 silmukkaa per puikko. (Edellisessä 10 silmukkaa per puikko)
Vartta tehtynä nyt n. 4 cm ja lanka kohta lopussa.

Käväisin muuten tuossa Virossa musiikkileirillä. Pidettiin sellainen pieni konsertti, minulla 3 kappaletta soitettavana. Soittaminen oli kauheaa, mutta muuten oli aivan älyttömän hauskaa! Tallinna, Vanhasta kaupungista.