perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuosi lähestyy loppuaan...

Se on sitten uuden vuoden aatto. Olen todella innoissani ensi vuodesta. Pääsen taas opiskelemaan ja kaikkea! :) Nyt kuitenkin on vielä esittelemättä joululahjaksi menneitä asioita! Jälleen yksi pari tossuja, koossa 37:

Valkoiset huovutetut tossut

Malli: Virkatut tossut/Novita syksy 2010
Lanka: Novita Huopanen, valkoinen, 1½ kerää
Koukku: 10mm

Napit löysin Stockmannin nappiosastolta. Huopaa nekin. :) Ja juuttinaru on jäänne joulukorteista! (joista unohdin ottaa kuvan, damn!)

Valkoiset huovutetut tossut

Minusta nämä ovat söpöt!

Viettäkää mukava ja omanlaisenne uuden vuoden aatto. Nähdään ensi vuonna! :)

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Viikonlopun viettoa

Ensin haluan toivottaa kaikille ihanaa ensimmäistä adventtia! Kohta se joulu on jo täällä, enää ei tarvitse odottaa kauaa. :) Tämän viikonlopun olen viettänyt askarrellen joulukortteja sekä näitä:

Löysin YouTubesta videon (löytyy TÄSTÄ), jossa näytettiin tällaisten organzakukkien teko. Niistä tulikin hurjan nättejä! Ne pääsivät heti hiuskoristeiksi. :) (Kuvissa avustajana muuten Fazerin joulukalenteri.)

Kukkiin käytin (kuten kuvastakin näkee) sinistä ja pinkkiä organzaa. Sinisiin kukkiin laitoin koristeiksi kullan/kuparin värisiä nappeja, ja pinkeissä kukissa on hopeisia paljetteja (läpimitta 1 cm) ja violetteja helmiä.

En jaksa nyt mitata noita kukkia, mutta alemmasta kuvasta näkee hieman mittasuhteita, tuo pinni on 5 cm:n mittainen.

Näitä tulette vielä näkemään! Tykästyin näihin sen verran paljon. :D
Kummasta pidätte enemmän, sinisestä vai pinkistä hiuspinnistä? :)
ps. 26 aamua jouluun! <3
pps. Kerroin marraskuun alussa, että minulla on pääsykokeita. Arvatkaa mitä, pääsin opiskelemaan! Ihanaa. :)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Pinkkiä!

Ihanaa ja lumista iltaa kaikille!

Sisko pyysi minua tekemään ystävälleen lahjaksi tossut, koko 39, ja tässä ne nyt ovat:
Pinkit huopatossut neulahuovutetulla sydämellä

Ohje: Malli 3. Virkatut tossut /Novita syksy 2010
Lanka: Novita Huopanen, pinkki, vajaa 2 kerää
Koukku: 10 mm
Koristelut on tehty neulahuovuttamalla valkoista villaa.

Meni kyllä pitkään, ennen kuin keksin, miten koristelen nämä tossut. Sattumalta löysin askartelutavaroistani valkoista villaa, ja pitihän sitä sitten päästä käyttämään! :)
Mitäs pidätte näistä? :)

ps. 30 aamua jouluun! <3

torstai 18. marraskuuta 2010

It's beginning to look a lot like christmas!

Kyllä se joulu on jo ihan kohta täällä!
Tarkalleen ottaen 36 aamua enää!
Nyt ei ole mitään käsitöitä esiteltävänä, halusin vain hehkuttaa, että ollaan vihdoin saatu lunta! Toivottavasti pysyy jo maassa. :)

Ihanaa ja valkoista päivää kaikille!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Heipä hei!
Pääsykokeet on nyt ohi ja tuloksia odotellaan. Nyt voikin keskittyä taas hetkeksi käsitöihin.

Tällä hetkellä työnalla on joululahja siskolle. En vielä paljasta, mikä se on, kun se on vielä niin kesken. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen iso työni, joten olen todella ylpeä siitä jo nyt! Sen voin sanoa, että tämän jälkeen en taida hetkeen tehdä palmikoita. :D

Työtä varten tarvitsin silmukkamerkkejä (en ole koskaan aikaisemmin tarvinnut niitä), joten piti väkertää muutama sellainen.
Helmet ovat jotain vanhoja muovisia, mutta kyllä nämä nyt toimivat. :)

Näillä mennään taas hetki! Ehkä seuraavassa postauksessa jo esittelen hieman tuota siskon joululahjaa? Hauskaa päivänjatkoa kaikille! :)
ps. 39 aamua jouluun! <3

torstai 4. marraskuuta 2010

Miracle

Fifi pitsineulekolmiohuivi

Ohje: Fifi Ulla 01/04
Lanka: Novita Kid Mohair, maastonvihreä
Puikot: 6 mm (muistaakseni)

Nyt se on tapahtunut. Ensimmäinen Fifini. Olen aloittanut sen n. miljoona kertaa (kuten tästä voi huomata :D). Tuon tekemisessä meni muutama päivä. Nyt on jo puikoilla ollut seuraava huivi samasta langasta. Yritän tosiaan tuhota tuota lankavarastoa. :) Toivotaan vaan, että lanka riittää huivin loppuun! Vähän tiukille menee. :s

maanantai 1. marraskuuta 2010

Ostospäivä

Heippa vaan! Toivottavasti oli kiva halloween kaikilla! Minulla oli ainakin. Juhlimme kavereitten kanssa (tietysti) naamiaisten merkeissä. Itse pukeuduin itämaiseksi tanssijaksi. Jos kiinnostaa, voin laittaa kuvan myöhemmin. :)

Pitkästä aikaa kävin siskon kanssa ostoksilla. Kenkiähän minä pääasiassa yritin etsiä, mutta ei löytynyt. :( Onneksi löytyi muuta kivaa!
Ostin 3 cm:n levyistä heijastinnauhaa HobbyPointista. Ensimmäinen kerta, kun teen heijastimia! Heti kun olisi vaan aikaa. :/

HobbyPointin vieressä Kampissa on se yksi kirjakauppa. Sieltä ostin joululahjatarvikkeeksi yhden kirjan, maksoi jopa 0,50 €. Kirja on Barbara Taylor-Bradfordin romaani Ystävyyden voima. Täytyy varmaan lukea se ennen kuin alan tuunaamaan sitä. :)













Lisäksi ostin Sinellistä lasihelmiä, jotka myöskin pääsevät joululahjaksi... mutta siitä joskus myöhemmin lisää. :)

Mainitsin tuossa, että ei oikein ole aikaa tehdä esim. heijastimia. Miksi? Minulla on torstaina, perjantaina ja maanantaina amk-pääsykokeet! Wish me luck! :)

torstai 28. lokakuuta 2010

Hiljaista kuin...

... huopatossutehtaalla. Hiljaista ei ihan ole, kun Michael Bublé musisoi, mutta huopatossutehtaalta minusta on kyllä tuntunut! Sen verran monta paria on tullut tehtyä. :D

Sisko tilasi minulta kotitossut, koko 37. :)


Ohje: Virkatut tossut/Novita syksy 2010
Lanka: Novita Huopanen, korallinpunainen n. 1½ kerää
Koukku: 10 mm
Koristelut on tehty mustalla ja valkoisella Novita Nallella



Tässä myös lupaamani kuvat käsityönauhoista käytössä. Uusi omistaja oli erittäin tyytyväinen näihin, ja tossutkin pääsivät uuteen kotiin viime viikonloppuna. :) Kaikki hyvin siis.

Näitä tossuja on siis tulossa vielä monta paria ennen joulua. Kolmet ovat koristeluja vaille valmiina ja yhteen pariin on langat valmiina.
Niitä odotellen. :)

Jos muut ovat muuten tehneet näitä samaisia tossuja, olisi ihana nähdä teidän töitänne! Minulta alkaa koristeluideat loppumaan.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Herääminen

Hei rakkaat ystävät!
Pahoitteluni taas liian pitkään kestäneestä hiljaiselosta. Kuten jotkut ovat ehkä huomanneet, että olen melko huono päivittämään blogia... paitsi tietysti joulun lähestyessä. Tästä lähtien päivitän teillekin näkyviin kuvia valmistuneista ja valmistuvista joululahjoista! Tulossa on mm. tossuja ja ensimmäinen iso työni!

Nyt kuitenkin haluan esitellä uusimmat perheenjäsenet:

kuvassa pohjana on T.U.K.-kenkälaatikko :)

Olen jo pitkään halunnut omia käsityönauhoja. Lähes kaikki käsityöni teen kuitenkin lahjaksi, niin olisi kiva, että niissä olisi oma "allekirjoitukseni". Pitkän etsimisen jälkeen törmäsin Euroteamin mainokseen EasyShopping-mainoslehdessä. Pohdin pitkään, että millaiset tilaisin. Sain apua keksimiseen siskolta ja äidiltä. Lopulta päädyin punaiseen rusettiin ja teksteihin mustalla pohjalla.

Suosittelen todella Euroteamia. Itse tilasin siis 36 kpl käsityönauhoja, joille tuli hintaa 24 €. Sivuilla kerrottu toimitusaika on n. 1 kk. Sain omani n. kolmessa viikossa. Kovin paljon esimerkiksi kuvavaihtoehtoja ei ole, mutta sellaiset "perus"kuvat löytyy. Suosittelen! :)

Parin päivän sisään tulee kuvia ja muuta käsityönauhoista käytössä! Siihen saakka heipat. :)

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Hyvää syntymättömyyspäivää sulle! (mulle?)

 

Hyvää syntymättömyyspäivää kaikille, kenelle se on ajankohtaista! Myös siskolleni, joka sai tämän korun syntymäpäivälahjaksi viime toukokuussa. :D Valitettavasti minulla ei ole hajuakaan, mitä helmiä käytin. Kivihelmiä ne taisivat olla, mutta sen tarkemmin en osaa sanoa.

Korusta tuli aivan upea! Se on väriltään viherruskea, ja hopeinen tietysti osittain. Ja sopii siskoni väreihin aivan täydellisesti!

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Lisää aarteita...

...koneen kätköistä:


Tällaiset sukat tein kaverille lahjaksi viime jouluksi. Langat ovat Novitan Seitsemää veljestä kolmessa värissä: kanerva, tumma kanerva (? ei hajua nimestä. :D) ja vaalean ruskea. Ihan perussukat siis. Söpöt.

torstai 5. elokuuta 2010

Elokuu!

Ensinnäkin paljon onnea äitille!
Toiseksi 141 aamua jouluun!
Ja kolmanneksi esittelen joitakin valmiita tuotoksia. :)



Tällaiset paidat tein äitille ja äitin miesystävälle, kun he menivät katsomaan AC/DC:tä 17.6.2009. Molemmissa paidoissa on Angus Youngin kuva takana. Edessä on AC/DC-logo ja häiskä Black Ice-levyn kannesta. Tuli kyllä hienot!


Tällaiset tekstit painoin joskus omaan paitaani. If I Was Your Vampire on Marilyn Mansonin eräs kappale, joka löytyy albumilta Eat me, Drink me. MM-teksti on paidan edessä alanurkassa ja kappaleen nimi selässä. Teksti on tehty karmiininpunaisella kangasvärillä (kuvat vääristävät).


Tällaisen nätin korusetin tein äitin työkaverille pyynnöstä. Punaisia Swarovskin kristalleja. Settiin kuului kaulaketjukin, mutta siitä ei tullut otettua kuvaa.


Sitten löysin vielä koneen syövereistä tällaisen! Ohje taitaa olla Novita talvi 2008 -lehdestä (korjatkaa toki, jos olen väärässä). Valkoisesta Hahtuvaisesta ja Novitan Silver-langasta tehty enkeli. Niin hieno. Näitä meillä roikkuu taas tänä vuonna joulukuusessa! :)

lauantai 27. helmikuuta 2010

Koruja


Here we go! Tällaisia korusettejä tein kaksi kappaletta, joista tämä meni siskolleni ja toinen siskon kaverille. Nämä on tehty jo ennen joulua. Kyseessä on prisman tavoin valoa heijastavat swarovskit. Korvakorujen koukut on myös tehty itse.


Sinivihreät swarovskit pääsivät rannekoruun ja korvakoruihin. Settiin saattaa ilmestyä vielä kaulakorukin.


Tämä korusetti taitaa olla tämänhetkinen suosikkini! Vanhan roosan väriset swarovskit, tumman harmaa ketju ja upea kukkalukko! Ihanat. :)


Tämän setin tein tänään. Hieno kokonaisuus, vaikka itse sanonkin! Tehty lasihelmistä.

Vielä on kaksi korusettiä esittelemättä, mutta niistä ei ole vielä kuvia. :)

Heipä hei!

Pitkästä aikaa (taas)! Erittäin hyvää uutta vuotta kaikille, vaikka sitä onkin jo mennyt jo jonkin aikaa. :D Ajattelin tulla esittelemään vielä esittelemättömiä tekeleitäni.


Tällaiset sukat meni joulupakettiin. Lankana maastonvihreä Seitsemän veljestä. Palmikkokuvio on minusta älyttömän hieno (ja helppo tehdä!) Kynsilakka on jotain espanjalaista halpislakkaa. :D


Löysin netistä ihania rautalangasta tehtyjä puita, ja hieman asiaa tutkittuani keksin niiden olevan todella helppotekoisia. Nämä kaksi ovat ensimmäiset tekemäni rautalankapuut=harjoitusta, mutta mielestäni ne onnistuivat ihan kivasti. Isompi on n. 15 cm korkuinen ja pienempi n. 10 cm. Isompi tällainen on suunnitteilla yo-juhlapöydän koristeeksi!

To be continued...
Seuraavassa postauksessa esittelen uusia ja vähemmän uusia koruja! Yey!