tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 on kohta mennyttä

Tähän vuoteen on kuulunut paljon uutta ja paljon uusia ja erilaisia käsitöitä. Aloitin uuden koulun ja pääsin ompelemaan. Lisäksi pääsin toteuttamaan pitkäaikaista toivetta; nypläyksen opettelua. Sain myös tehtyä elämäni ensimmäisen oikean vaatteen. Ja paljon muuta, mitä en ole blogissa kertonutkaan.

Kaikenkaikkiaan on ollut todella hieno vuosi ja toivon seuraavastakin vähintään yhtä hienoa.

Ihanaa uutta vuotta kaikille vanhoille ja uusille lukijoille! Nähdään vuonna 2014! :)

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää joulua!

Ihanaa. Tätä on odotettu pitkään. Joulu, vihdoin!

Kuusi koristeltiin perjantaina, ja Joulupukkikin pääsi käymään vähän etuajassa. Siellä ne paketit ovat kuusen alla odotelleet avaamista jo jonkin aikaa.

Toivottavasti vietätte ihanan joulun rakkaidenne kanssa ja nautitte yhteisestä ajasta. Hyvää joulua! :)

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Lisää kuvia Dew Drops Shawlista

Nyt onkin kuvapainotteinen postaus, joten olkaapa hyvät, tässä lisäkuvia siskolleni tekemästäni Dew Drops Shawlista:

Pitsineulehuivi

Pitsineulehuivi

Pitsineulehuivi

Pitsineulehuivi

perjantai 20. joulukuuta 2013

Hiljaisuus

Ensinnäkin pahoittelut taas tästä hiljaiselosta. On ollut sen verran paljon tekemistä, etten ole ehtinyt päivittää blogia ollenkaan. Se ei tarkoita kuitenkaan, etten olisi saanut mitään esiteltävää valmiiksi. Päinvastoin!

Sain vihdoin otettua kuvat huovutetuista joululahjoista, mistä puhuin jo aiemmin.

Harmaat huopatossut

Sinivalkoraidalliset huopatossut

Eli vaihteeksi taas huopatossuja! Harmaat ovat kokoa 45 ja siniset kokoa 37.

Ohje: Malli 60. Huovutetut tossut /Novita Kevät 2007
Lanka: Novita Huopanen harmaa, petroolinsininen ja valkoinen
Koukku: 10,0 mm

Nämä ovatkin jo matkanneet tuleville omistajilleen paketteina. Seuraavaksi pitäisi kääriä pakettiin dew drops shawl ja siihen sopiva pipo. :)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Jättiurakka pakettiin.

Mukavaa suomalaisen musiikin päivää kaikille! Nyt on sitten juhlittu itsenäisyyttä ja pikkujouluiltu. Koulukin alkaa olla loppumaisillaan. Niin on myös joululahjatekeleet, jotka saa kohta kääriä paketteihin.

Sain vihdoin suururakan päätökseen, nimittäin Dew Drops Shawlin, jonka tein siskolleni joululahjaksi. 





Neulottu pitsinen kolmiohuivi

Ohje: Dew Drops Shawl (Bex Hopkins)
Lanka: Novita Huurre #842 Kirjava harmaa
Puikot: 5,5 mm

Aivan järjettömän upea huivi. Kokoakin tältä löytyy: Leveyttä n. 180 cm ja korkeutta 80 cm. 

Aluksi oli hieman vaikeaa pysyä kärryillä kuvioissa, mutta sitten kun niihin pääsi jyvälle, oli neulominen erittäin mukavaa. Saatan tehdä joskus toisen samanmoisen. 

Tarkoitus olisi tehdä samaan pakettiin vielä huiviin sopiva pipo. :) Saas nähdä mitä siitä tulee. Yritän myös saada jossain vaiheessa parempia kuvia huivista.