Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muuta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. helmikuuta 2019

Käsitöiden täyteinen vuosi tulossa

Olen jo pitkään pähkäillyt, josko saisin elvytettyä tämän blogiharrastuksen. Olen koko ajan käsitöitä tehdessäni aktiivisesti päivittänyt Ravelry-tiliäni, josta edelleen löytyy yleensä ajankohtaisin tieto tekemistäni töistä. 

Tällä hetkellä olen tekemässä itselleni kaarrokeneuletta yhdellä Dropsin ohjeella, mutta siitä varmaan lisää sen joskus valmistuessa! Lisäksi on luentoneuleena itselleni lapaset, jotka on edelleen hitti Facebookin neulontaryhmissä, ja jonkalaisen olen jo yhden parin tehnyt 


Ja sitten tuohon otsikkoon viitaten... Jo alkuvuoden aikana sukuun ja ystäville on tulossa yhteensä 3 pientä perheenjäsentä, joten pääsen tekemään mm. Happypotamuksia ja varmaan muutakin pientä ja mukavaa! 

torstai 16. helmikuuta 2017

Kuinka monta?

Kysymys:
Kuinka monta keskeneräistä käsityötä käsityöharrastelija tarvitsee?

Vastaus:
Vähintään neljä (4)!

Miksikö? Selitys tuleepi tässä:

1. The iso käsityö, mitä tehdään kotona, mahdollisesti ajatuksen kanssa taikka ilman. Olkoon se sitten villapaita, peitto, tms. Yleensä suositellaan yhtä isoa työtä kerrallaan.


2. Luento-/Työkäsityö. Koulussa kulkee teoriatunneilla mukana yleensä sukka tai pitsiliina. Helppo kuvio ja tarpeeksi pieni mukana kuljetettavaksi. Näitä voi myös olla useita.


3. Se käsityö, mistä löytyi virhe, jota et ole jaksanut vielä etsiä/korjata. Piste. Näitäkin luultavasti löytyy jemmasta useampi kappale.


 4. Tätähän olisi kiva kokeilla -käsityö. Eli se, mitä ei vaan voinut jättää odottamaan puikkojen vapautumista. Näitäkin voi olla useita.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Uusi vuosi ja lankadieetti

Hei taas, erittäin pitkästä aikaa!

Se on jälleen uusi vuosi. 2017! Ajatelkaas sitä. Tämän vuoden ajattelin pyhittää tavaroista eroon pääsemiselle. Kodinraivaus ja lankavarastojen tyhjennystä siis.

Aloitan siis niin sanotun lankadieetin. En ole alkanut punnitsemaan tällä hetkellä varastossa olevia lankoja tai mitään, mutta punnitsen valmistuneet työt ja kirjaan grammat ylös. Tällä hetkellä keskeneräisenä olevia töitä on MONTA, joten eiköhän lankojakin ala kohta kulua. :)

Virittelen tuonne sivupalkkiin jonkinlaisen lankakulutusmittarin, mistä tätä dieettiä voi seurailla.

Katsotaan, mihin asti päästään.
Hyvää uutta vuotta 2017!

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Hiljaiselon päätös ja työharjoittelu

Maaliskuun lopusta lähtien olen elänyt blogin kanssa hiljaiseloa. Syynä tähän on työharjoittelu ja muut hommat. Työharjoittelu on nyt kuitenkin loppu, joten tästä pitäisi taas blogiaktiivisuuden lähteä nousuun. :)

Olin siis työharjoittelussa koulussa käsityöopettajan apulaisena. Pidin ajastani siellä tosi paljon. Oli hieman erilaista, mitä olin ehkä kuvitellut, mutta todella mukavaa silti. Välillä saatoin olla päivän jälkeen aivan poikki, jos oli ollut vähän turhan uuvuttavia oppilaita. ;)

Työharjoittelun alku meni hieman seuratessa ja opetellessa peruskoulun työtapoja näin ammattikoulun jälkeen. Pian kuitenkin rohkaistuin itsekin oppilaiden sekaan antamaan neuvoja. Pari viimeistä viikkoa on ollut todella kivoja, kun on huomannut oppilaidenkin tottuneen minuun.


Näyttöni oli virkkauksen opettaminen nelosluokkalaisille. Se meni todella hyvin, olen erittäin tyytyväinen. Suunnittelin myös pienen virkkaustyön, jota ei sitten päässytkään tekemään kuin yksi oppilas, johtuen aikataulumuutoksista.


Lisäksi virkkasin ysiluokkalaisten näytelmää varten huivin kotitöinä. Ei mitään erikoista, perus ketjusilmukkakolmiohuivi. Lanka oli jotain puuvilla-viskoosisekoitetta. Pääsin myös kasaamaan oppilaan kesken jättämää jakkua. Palaset olivat leikattuina ja tukikankaat valmiina, joten minulle jäi vain ompelu. Eikä jäänyt kuin yksi ylimääräinen pala, josta en keksinyt, mihin se kuului. :D Jakusta ei tullut otettua kuvaa.

torstai 2. huhtikuuta 2015

Mukavaa pääsiäistä!

Levätkää, herkutelkaa ja olkaa mahtavia.


Lataan akkuja pääsiäisen yli ja toivottavasti jaksaa sitten taas tehdä kaikenlaista kivaa. :)

torstai 19. maaliskuuta 2015

Hengenvetoja

Koulu onkin nyt työharjoittelua vaille paketissa. Nyt lopputyön jälkeen voi taas hengittää ja tehdä muita projekteja huolehtimatta siitä mitä pitäisi tehdä.

Olen siis tässä muutaman päivän tasannut ajatuksia ja tehnyt hieman paperiaskartelua... :)

perjantai 27. helmikuuta 2015

Kukkia

Ihan vaan koska viikonloppu!

Tulppaaneja

Meillä matka vie tänään anoppilaan, ja otanpa sinne yhden uuden käsityönkin mukaan, mutta siitä vähän myöhemmin.
Mukavaa viikonloppua! :)

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Mennyt vuosi

Vuosi 2014 oli hyvä vuosi. Vaikka pääsinkin bloggaamisen makuun vasta elokuun lopussa, tuli siitä loppujen lopuksi paras blogivuosi tähän mennessä! Kiitos siitä kaikille lukijoille. :)

Kohta lähdetään ystävien luo juhlimaan vuoden vaihtumista, joten me näemme sitten taas ensi vuoden puolella. Vuoden alusta onkin tulossa jännä, kun aloitan lopputyön tekemisen!

Hyvää uutta vuotta kaikille! 

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Näissä merkeissä vietän itsenäisyyspäivää tänä vuonna, seuranani mm. suklaa, virkkaus ja kissa.

Fazerin sininen, virkkaus ja kissa
Fazerin sininen, virkkaus ja kissa

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille. :)

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Ravelry-saavutus

Tästä se varsinainen lähtölaskenta sitten alkaakin. Sain vähän joululahjoja tehtyä, mutta niistä myöhemmin.

Tämän päivän "jee" tulee tässä:

Featured-listalle pääsy Ravelryssä

Sain Ravelryssä yhden pitsiliinani featured-listalle! :) Ja tuo liinahan on tosiaan Vintage Reproduction Centrepiece Doily. Olen ihan superinnoissani! Ja huomenna joulukuu!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Uusi ompelukone - vihdoin!

Hankin uuden ompelukoneen entisen kämäsen Janomen tilalle. Pohdiskelin pitkään, että minkä koneen tahtoisin ja melkein aina tunnuin päätyvän aivan liian kalleihin vaihtoehtoihin, löysin lopulta omani. Kyseessä on Husqvarna Viking Opal 690Q, jonka esittelysivu löytyypi tästä.

Husqvarna Viking Opal 690Q

Olen testaillut konetta vasta muutaman päivän ajan, mutta olen jo ihan lumoutunut! Koulussa olen tottunut ompelemaan teollisuusompelukoneella, joten joitakin ominaisuuksia tuli kaivattua vanhalla koneella ommellessa. Yksi näistä luksusominaisuuksista on automaattinen langankatkaisu, joka tapahtuu siis painamalla nappia koneen etuosassa. Toinen asia on paininjalan lasku- ja nostomekaniikka. Koneessa ei siis ole perinteistä vipua vaan napit ylös ja alas, lisäksi polkimella voi laskea paininjalan ennen ompelua.

Paljon on vielä opeteltavaa koneessa, mutta olen innoissani, että voin vihdoin hyvillä mielin ommella kotona. :) Lisäksi olen päässyt opettelemaan vapaakonekirjontaa. Katsotaan saisinko jossain vaiheessa valmiiksi asti jotain ja esillekin vielä. Vielä kun joku antaisi vuorokauteen lisää aikaa, niin pääsisin ehkä tilkkuilemaankin!

Olen muuten unohtanut kokonaan... tällainenkin on asustellut luonani jo jonkin aikaa:

Säädettävä sovitusnukke

:)

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 on kohta mennyttä

Tähän vuoteen on kuulunut paljon uutta ja paljon uusia ja erilaisia käsitöitä. Aloitin uuden koulun ja pääsin ompelemaan. Lisäksi pääsin toteuttamaan pitkäaikaista toivetta; nypläyksen opettelua. Sain myös tehtyä elämäni ensimmäisen oikean vaatteen. Ja paljon muuta, mitä en ole blogissa kertonutkaan.

Kaikenkaikkiaan on ollut todella hieno vuosi ja toivon seuraavastakin vähintään yhtä hienoa.

Ihanaa uutta vuotta kaikille vanhoille ja uusille lukijoille! Nähdään vuonna 2014! :)

perjantai 22. marraskuuta 2013

Artesaaniopinnoista

Aloitin elokuussa vaatetusalan artesaanin opinnot ammattikoulussa. Kun pohdin hakeutumista alalle, en löytänyt oikein mistään tietoa, että minkälainen koulutus on oikeasti kyseessä. Joten toivottavasti tästä sepustuksesta on jollekin jotakin hyötyä. :)

Koulutus on kaksivuotinen, koska olen yo-linjalla eli lukuaineet hyväksiluetaan lukiosta. Kohta on jo neljäsosa koulusta takana. Jaksoja on vuodessa neljä, joten olemme tällä hetkellä menossa tokassa jaksossa. Ensimmäinen jakso oli hamejakso, ja nyt teemme housuja. Seuraavana vuorossa on puserojakso ja työssäoppiminen. Toisena vuonna on kulttuurijakso, jakkujakso, työharjoittelu ja artesaanityö.

Brotherin teollisuusompelukone, jollaisella huristelen koulussakin. Kuva: brothermachines.com

Olisi kiva kuulla, onko teillä intoa kuulla lisää opintojen sujumisesta ja valmistuneista töistä. Kertokaa, kiitos. :)

torstai 21. marraskuuta 2013

Tampere ja muuta

Viime lauantaina tieni vei Tampereelle ja käsityömessuille.

Ostin pari lankakerää, jotka olivat niin söpön värisiä, etten voinut jättää niitä sinne. En tosin tiedä vielä, että mitä niistä tulee. Lisäksi ostin hieman joululahjatarvikkeita, mutta ei niistä sen enempää. :)

Violetti liukuvärilankaVihreä liukuvärilanka

Sainpas myös vihdoin itselleni nypläystyynyn, joka on aivan todella ikioma. :) Kävin myös ostamassa kankaita kaikkiin suojajutskiin. Vielä en ole saanut tyynyä käyttöön, kun en ole saanut ommeltua kantokassia vielä, mutta ensi viikoksi olisi tarkoitus viedä nypläystunnille oma tyyny - vihdoinkin!

Nypläystyyny

Muilla nyplääjillä on mukavia maanläheisiä värejä, mutta minäpä räväytän ja menen tunnille kirkkaan vaaleansinisen tyynyn kanssa! Lisäksi kantokassista ja muista suojajutuista tulee pinkkejä. ;)

Tulevana lauantaina on sitten vuorossa Helsingin messukeskuksen tarjonta eli kädentaito- ja lemmikkimessut. :)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Joulun odotusta

Jouluun on tänään 69 päivää. Se on todella lyhyt aika.

Olen jo pitkään fiilistellyt joulua, enkä malttaisi enää odottaa sitä. Toisaalta, juuri sen odottaminen on osa joulun viehätystä.

Joulupuu on rakennettu...

Viime joulu oli minulle mahtavin joulu ikinä. Kaikki oli hyvin ja sain viettää sen maailman tärkeimmän ihmisen kanssa. Ihanaa oli tietysti myös se, että sain sormuksen vasempaan nimettömään. :)

Onko täällä joululahjojen tekijöitä jo paikalla? Itse ainakin kuulun heihin. Vielä en ole saanut joululahjoja alotettua, mutta päässä raksuttaa koko ajan ja ajatus juoksee. Mitä itsetehtyä antaa sellaisille, joilla on jo kaikkea?

maanantai 7. lokakuuta 2013

Viikonlopun loppu

Hyvää maanantaita! Toivottavasti kaikilla oli oikein ihana viikonloppu. Omani näytti seuraavanlaiselta:

Ikuisuusprojekti, pitsiliina

Sain vihdoin jatkettua yhtä ikuisuusprojektia.

Punainen ruusu 

 Kävin juhlimassa mummon synttäreitä.


Leivoin sinne myös kakun. Ihan perus kermakakku täytteenä kuningatarhilloa, vaniljamoussea ja mansikkamoussea. Oli hyvää!


tiistai 1. maaliskuuta 2011

End of an era

Olen jo jonkin aikaa pohtinut tämän blogin tulevaisuutta. Tai enemmänkin, onko tällä sellaista. Käsitöiden tekeminen on minulle nimittäin sesonkiharrastus. Välillä olen innoissani virkkaamassa kyynärpäitä myöten, mutta välillä en halua edes nähdä yhden yhtä lankakerää silmissäni. Joten minusta tuntuu, että tämän blogin tarina alkaa olla lopussa.
Suunnitelmissa on kuitenkin uusi blogi. Siinä ei tule olemaan mitään erityistä aihetta, vaan se on elämästä yleensä. Käsitöitä tullaan luultavasti näkemään sielläkin. Lisäksi leipomista ja muuta kivaa. :)

Seuraava ja viimeinen postaus tulee olemaan ohjaus uuteen blogiini. Kiitos kaikille yhteisestä ajastamme ja toivottavasti näemme seuraavassa - aktiivisemmassa - blogissa. :)

torstai 18. marraskuuta 2010

It's beginning to look a lot like christmas!

Kyllä se joulu on jo ihan kohta täällä!
Tarkalleen ottaen 36 aamua enää!
Nyt ei ole mitään käsitöitä esiteltävänä, halusin vain hehkuttaa, että ollaan vihdoin saatu lunta! Toivottavasti pysyy jo maassa. :)

Ihanaa ja valkoista päivää kaikille!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Heipä hei!
Pääsykokeet on nyt ohi ja tuloksia odotellaan. Nyt voikin keskittyä taas hetkeksi käsitöihin.

Tällä hetkellä työnalla on joululahja siskolle. En vielä paljasta, mikä se on, kun se on vielä niin kesken. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen iso työni, joten olen todella ylpeä siitä jo nyt! Sen voin sanoa, että tämän jälkeen en taida hetkeen tehdä palmikoita. :D

Työtä varten tarvitsin silmukkamerkkejä (en ole koskaan aikaisemmin tarvinnut niitä), joten piti väkertää muutama sellainen.
Helmet ovat jotain vanhoja muovisia, mutta kyllä nämä nyt toimivat. :)

Näillä mennään taas hetki! Ehkä seuraavassa postauksessa jo esittelen hieman tuota siskon joululahjaa? Hauskaa päivänjatkoa kaikille! :)
ps. 39 aamua jouluun! <3