keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Joululahjojen aloittelua

Uuden jakson alkaessa koulussa tarvitsin itselleni taukokäsityön. Oli siis hyvä aika aloittaa joululahjojen tekeminen! Päätin aloittaa pöytätablettien virkkaamisella, koska näitä settejä on pari tehtävänä.

Olen tässä viimeisen viikon virkannut niin paljon kuin jaksaa ja nyt on muutamaa palaa ja reunoja vaille valmista. Ja reunojen jälkeen onkin vielä semmoinen 80+ langanpäätä pääteltävänä!

Virkattu pitsinen pöytätabletti

Malli on samainen Starburst Table Runner, josta tein tabletit jo aikaisemminkin. Lanka on Novita Kotiväki Kartanoa.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Uuden jakson alku

Viime viikko meni aikamoisessa hujauksessa. Maanantaina oli juhlapukujen deadline, jonka ohitin pienesti palauttamalla keskeneräisen puvun. Sain kuitenkin hieman armonaikaa, ja eilen palautin samaisen mekon uudestaan. Lopullista arvosanaa odotellessa. Kuvia ja muuta laitan viime jakson tekeleistä heti kun saan ne takaisin kotiin.

Muuten koulussa aloitimme loman jälkeen uuden jakson, joka kulkee nimellä Asiakaslähtöinen valmistaminen. Tämä tarkoittaa asiakastyönä toteutettavaa mittatilausjakkua. Jakson aloitimme piirtämällä peruskaavoja. Tänään pääsimme aloittamaan kaulus-asiaa, mutta siitä ehkä paremmalla ajalla.

Jakun peruskaavan piirtämistä omilla mitoilla

Jakun peruskaavan piirtäminen vaikutti suht simppeliltä, kun niitä kaavoja on jo jonkin verran tullut piirrettyä. Asiakkaan jakkua en ole vielä suunnitellut, mutta ideoita löytyy. :)

Kahden kappaleen hihan piirtäminen omilla mitoilla

Viime jakso meni sen verran penkin alle, että oikein hävettää (vaikka sainkin kaiken valmiiksi suht hyvällä kädenjäljellä...). Uudella innolla uuteen nousuun! 

maanantai 20. lokakuuta 2014

I love me -messut

Kävin lauantaina I love me -messuilla. Tosi kivat messut jälleen kerran. Eniten tarttui mukaan urheilujuttuja ja häälehtiä, mutta blogia varten kuvasin Villisilkin osaston, jossa kävin vähän kuolaamassa kankaita. ;)




sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Porkkanacupcakesit

Pääsin vihdoin aloittamaan jo kauan odotetun syysloman, vaikkakin se menee töissä. Aloitin lomani kuitenkin leipomalla porkkanacupcakeseja. Hurjan hyviä! Ohje löytyy Yhteishyvän reseptisivulta: Porkkanakuppikakut

Porkkanacupcake

Porkkanacupcake

Maistuis varmaan sullekin. :)

torstai 9. lokakuuta 2014

Värjäilyjä

Tarvitsin kouluprojektia varten mustaa ristipistokangasta. Piti siis ruveta värjäyshommiin. Siinä samassa kokeilin batiikkivärjäystä.

Batiikkivärjätty tyyny edestä

Batiikkivärjätty tyyny takaa

Tulos oli todella hieno! Kankaasta ompelin ihan perus kirjekuori-mallisen tyynyn, 40 cm * 40 cm.

Tuota batiikkivärjäystä pitää kyllä kokeilla joskus toistekin, oli sen verran mukavaa touhua ja hauskannäköistä jälkeä.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Valmistujaislahja


Viime keväänä oli juhlan aihetta, kun eräs ystäväni valmistui yliopistosta. Lahjaksi tein hänelle pöytätabletit. Ohjeen kaivoin jälleen Ravelryn syövereistä. Kyse on Red Heartin virkkausohje, jonka muokkasin kaitaliinasta tableteiksi. Kuten kuvastakin huomaa, tabletit tehdään kukkaneliöistä, joita on 4*5 per tabletti.

Ohje: Starburst Table Runner
Lanka: Novita Kotiväki Kartano #010 Luonnonvalkoinen
Koukku: 2,0 mm
  

Virkatut pöytätabletit

Virkattu pöytätabletti

Pidin näistä niin paljon, että taitaa olla tarpeen askarrella samanmoiset omaan kotiin! :)

perjantai 3. lokakuuta 2014

Seulan tekoa

Päästiin koulussa tekemään seuloja. Pää löi ihan tyhjää, kun piti keksiä joku painettava kuva. Pyörittelin montaa ideaa, kun lopulta keksin noitarummun! Symboleihin katsoin mallia Thuleian tuvasta. Rummussa ei valitettavasti ole minkäänlaista tarinaa takana vaan sommittelin ihan oman pään mukaan kuvioita tuohon. 

Seulaprintti

Varsinaisesti seulan tekeminenhän on teknistä, ei siinä lähdetä sooloilemaan. Pikaopetus seulan tekoon; Aluksi vanha kuva puhdistetaan (jos tarpeen) ja sitten puhdistetaan seula rasvanpoistajalle, jonka jälkeen sitä ei enää näpelöidä! Sitten levitetään emulsio ja annetaan kuivua. Seulan valotus käy nopeasti. Siihen tarvittiin kaksi mustavalkoista kuvaa kalvoilla, pimiö ja uv-valo. Sen jälkeen pesulle, jolloin kuvassa mustat osat puhdistuvat emulsiosta. Sitten pääseekin kankaanpainohommiin! :)

En ole vielä saanut mitään aikaiseksi tuolla seulalla, mutta jotain pitäisi keksiä... ehkä joulupakettiin jotain?

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Jättiliina

Tämä pöytäliina oli ensin to do -listalla pienen ikuisuuden, ja sitten kun sain aloitettua sen, oli se pitkään myös kesken. Jäin jostain syystä jumiin noihin viimeisen kierroksen terälehtiin. Pitkään välttelin sitä, mutta kesällä otin itseäni niskasta kiinni ja tempaisin liinan valmiiksi.

Virkattu pitsiliina

Kooltaan tämä muuten ihana liina on aivan hervottoman kokoinen. Muistaakseni halkaisija on jotain metrin luokkaa.

Ohje: Large Pineapple Doily
Lanka: Novita Kotiväki Kartano #537 Pinkki
Koukku: 2,0 mm

Virkattu pitsiliina

Virkattu pitsiliina